Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2012.
Kuva
Huomenna koittaa paluu Kymenlaaksoon ja maanantaina alkaa koulu. Hiljaisena tavoitteena/ toiveena oli palata kesälomalta ja täältä Turusta max3:sina. Tuo jäi nyt sitten yhden nollan päähän, joten tyytyväinen täytyy olla meidän kesän saavutuksiimme. Toinen toive on että Elda malttaisi pidättää niitä juoksuja sen verta että päästäisiin sinne kolmosiin.:D Tuo voi jäädä haavaaksi... Mun ruusuke valituksetkin taidettiin heti kuulla, koska me saatiin viime kisoissa mitali tai  jokin  laattaa. Vau! On se paljon hienompi ja arvokkaammankin näköinen kuin ruusuke (vaikkei oikeasti edes välttämättä ole sen kalliimpi). Sitä ei ainakaan kehtaa heittää pois. :D    Viime viikonlopun Hyppärin voittonolla. Tänään oli ne Jaakko Suoknuutin treenit. Oli ne vaan niin hyvät treenit ja mulle väännettiin taas rautalangasta noita asioita että varmasti tajuun. Kotiläksyjäkin tuli. Kontakteilla erinäiset hämäykset käyttöön ja niitä sekotellen, jottei koira opi ennakoimaan ja tunnista kisojen ja treeni

Hyvästejä kesälle

Kuva
 Olin väärässä kun väitin ettei meistä kumpikaan Eldan kanssa tykkää ruusukkeista. Minusta ne on niin turhia. varsinkin kun niitä annetaan tuloksesta vitonen. Elda kuitenkin taisi tykätä siitä ja otti ilon irti ruusukkeestaan. :D Ensin menin ja preuin Janitan yksärin se varvas "pipin" johdosta, mutta onneksi sain Nooran peruutuspaikan Jaakon ratakurssilta. :) (siis ostin sen)  Vielä jos toi yks viittis pidätellä sen hetken edes juoksujen aloittamista, niin oilisi suorastaan mahtavaa. Vielä ois huipputreenit siis tiedossa Jaakko Suoknuutin opeissa näin kesälöpuilla ja muuton kynnyksellä. Kohta odottaa paluu Kymenlaaksoon ja paluu koulun penkille. Meille tulee nyt sitten Krimmun kanssa kaksi kotia, johon kuuluu yhteensä huimat 53neliötä. (mistä saa neliö merkin?)Ne sisältää siis kaksi huonetta, kaksi keittiötä, kaksi eteistä, kaksi kylppäriä ja wc-pönttöä, yhden minipartsin, yhden vaatehuoneen, yhden auton pistokepaikan... :D Eldan pakotus video, tosin tää on

Milloin voi sanoa sen olevan aikuinen?

Kuva
Elda täytti kaksi vuotta! Onnea Elda! Pakko laittaa, kun kerta tämmöinenkin oli napattu. ;) Meille kuitenkin harvinaista herkkua.  Voitettiin kakkosta yli sekuntti ja kolmosta jo sitten vähän enemmän... Palataan nyt kuitenkin synttäreitä aikaisempaan aikaan.... Aloitan vaikka nyt siitä Curucurun varpaasta. Se siis on TERVE! Olin heittänyt jo haaveet agilityn treenaamisesta ja kisaamisesta kuukausiksi. Ei se tassua ontunut, mutta nuoli ja kovasti. Meistä varvas oli turvoksissa ja seurailimme asiaa moneen kertaan päivittäin. Uskoisin että sen satuttaminen oli käynyt treeneissä sen yhteydessä kun Elda hyppäsi suoraan okseria päin. Ei mitään ontumisia, mutta ihmettelin kun se meni lelun kanssa pusikkoon makaamaan aina tauon tullessa. Lelun kanssa makoilua agilitytreeneissä Curucuru ei todellakaan ole harrastanut. Ajattelin makailun menevän kuumuden piikkiin.  Kotona se sitten alkoi, siis nuoleminen. Nuoli tassua hullunlailla, antoi tutkia, mutta samalla yritti nuolla. Ajattelin lai

Ailahtelevaa menoa

Kuva
Viikonlopun kisojen yhteen veto. Kolme räpellysrataa, yksi hyvä hylly ja kaksi vitosta. Ensimmäinen vitonen ekan riman tiputuksesta. ( Muuten olisi ollut voitto rata, mutta jossittelut pois ja tyydyttiin pronssiin.) Toinen vitos rata oli aivan unelmarata. En ihan täysin tiedä mistä vitonen tuli. Luulin nimittäin maalin tullessaan että nolla näpsähti. Ei ollu helppo rata, mutta pysyttiin suunnitelmassa. Elda reagoi vekkauksiin suorastaan sairaan hyvin. Ei turia kaarratuksia. keppien sissän meno oli megee. Lähes täydellinen ja aikakin sen kertoi. harmi kun ei tullut videolle, koska oisin tahtonu tietää näyttikö se siltä miltä se tuntu. Ainut mistä vitonen saattoi tulla oli puomi. Tein takaa leikkausen puomille(jota ollaan nyt kovasti treenattu)Elda pysähtyi nätisti kontaktille, mutta ronhmusi sen sieltä sivulta eli ennakoi tulevaa suuntaa. (oli selvää siis ettei rata suoraan jatkunut.) Kerkesin siinä hymähtämään ärsyyntyneenä moiselle ronkkimiselle ja miettiä toistanko kontakti käskyn va
Kuva
Ostin kengät ku halvalla sain. :D Nyt on mullakin kunnon agility kengät. Tarkotus oli panostaa kunnon agilitykenkiin vasta kun ollaan kolmosluokassa, mutta jospa nyt sitten näiden siivittäminä sinne kivutaa. Sattuivat olemaan sen verta halvalla ja oma kokokin vielä jäljellä, niin täytyihän se kokeilla. Oli niin hyvän tuntuset jalkaan, joten pakkohan ne oli ostaa. Oon ettiny kenkiä, mistä löytyis tukea, mutta ovat kärjestä liikkuvat. Monet on hehkuttaneet mulle niitä fivefingerssejä. Sen verta kovia liikkeitä jaloille tulee aksassa, joten en usko niiden sopivan itselleni. Mielestäni tarvitsen suht napakat kengän. Molemmista nilkoista saanu aikanaan lentopallossa nivelsiteet venähtämään. Vaikka mitään jälkeä elämääni niistä ei ole jäänyt, niin silti jotenkin tuntuisi oudolta kipitellä kengistä, missä ei ole yhtään vartta. Nää tuntu mulle oikein passeleilta, tosin eivät taida ehtiä viikonlopun kisoihin, koska en ehdi niitä yhtään ajaamaan kinttuihini sisälle. Multahan löytyy ihan r

Uusi blogi, uudet kuulumiset

Kuva
Oli pakko tehdä muutto vuodatuksesta.  Homma rupesi siellä tökkimään jo häiritsevästi. Tylsää vaihtaa paikkaa kun kaikki meidän vanhat toilailut jäi sinne. :( Jospa nyt oppisin tätä käyttämään ja homma toimisi bloggerissa paremmin. Kesään mahtuu paljon. Päivitykset vähissä ihan edellisen osoitteen ongelmista johtuen. Ollaan noustu aksassa kakkosiin ja käyty jo testaamassakin kakkosten ratoja vitosilla ja hyllyillä. Hirmu positiivinen mieli kisoista kuitenkin jäi. Pieniä huolimattomia lipsahduksia, mutta opettavaisia. Kakkosissa radat ovat itseasiassa tosi kivoja. Sopivan haastavia meille. Ohjaus valinnat korostuvat mielestäni enemmän kuin ykkösissä, ja tullut jo esiin kohtia, mitä ei olla  vielä harjoiteltu. Esim "pakotettu" ( siis ei voinut tehdä muuta) takaa leikkaus keinulle, joka onnistui vaikka koskaan ei oltu sitä tehtykkään. :) Kovasti on tullut varmuutta meidän yhteistyöhön. Eldan estehakuisuus ja irtoamiset ovat kehittyneet aimo harppauksilla kokoajan eteenp