Puolivuotistreffit koirakylpylässä

Vuosi on vaihtunut ja kiirettä pitänyt niin etten ole malttanut koneella kovin istua.

Aloitetaan nyt vaikka omista koirista. Pihkalla alkoi juoksut Tapaninpäivänä, joten häneltä jäi pentutreffit väliin. Oikeastaanjuoksut olivat aikalailla ohi, mutten viitsinyt viedä sitä häiritsemään nuoria poikiaan tuoksuillaan. Pihka oli kyllä kovin harmissaan kun kotiin tultuamme haistoi pennun tuoksut. toisella kertaa sitten äippäkoirakin pääsee mukaan. Pihka on agilityssä ollut aivan intopiukassa pentujen jälkeen. Selkeesti ei ole ollut myöskään niin herkkis ottamaan nokkiinsa huonosta ohjaamisesta. Nyt kuitenkin juoksujen jälkeen minusta ei tee töitä ihan samalla asenteella kuin ennen juoksuja ainakaan minulle. :D Vähän semmoinen keskisormi pystyssä meininki ollut kun tälläkertaa  kukaan sulho ei käynytkään kylässä. :D

Elda korkkasi pikkumaksit heti hyppärivoitolla ja sai sen myötä viimeisen hyppysertinsä ja täten on nyt myös hyppyvalio. :) Huikean siistiä on ollut mennä sen kanssa nyt pikkumaksirimoilla. Kiirettä kyllä pitää ja joutuu vähän hakemaan tuntumaa vielä rytmitysten ja muiden osalta. Elda selkeesti aivan intopiukassa ja vähän ollut havaittavissa että kaasukin meinannut hirttää kiinni. :D Varmisteluun ei ole kyllä aikaa ja sekös siistiä onkin kun luotto koiran osaamiseen on kova niin sen kun antaa mennä vaan. :)

Tammikuun toisena viikonloppuna pidimme pentutreffit Tyyppien kanssa Hyvinkään koirakylpylässä. Kiva kun kaikki pääsivät paikalle. :) Muut pojat eivät vielä ymmärrä tyttöjen päälle, mutta Tulpalla on nyt viime päivinä kuulemma herännyt kiinnostus oman perheen narttuhin, vaikka leikattuja ovatkin. Hormoonit alkavat pikkuhiljaa näköjään heräilemään. Vielä pojat tulivat kuitenkin keskenään ihan kivasti toimeen. Rico iskäkin pääsi mukaan tarkistamaan jälkikasvunsa. ;)

Kaikilla lähti uinti sujumaan kivasti ensimmäisen alkushokin jälkeen. :) Väinö oli selkeästi luonnonlahjakkuus. Mitä sitä sähläämään kun tekniikka on heti hanskassa. Dalilla taas oli selkeästi lintukoirageenit kohdillaan koska lelu oli heti saatava "tutiksi" uidessa. Eiköhän näistä ensi kesänä uimareita saada. Tulppa lähti paikalle meidän matkassa Eldan kaverina. Siellä meni kuin kalavedessä vaikkei oma mamma ollutkaan mukana. Huvittavaa on se kuinka kaikki pennut rakastaa niin kovasti tuota meidän Eldaa. Ovat niin mielinkielin ja palvovat sitä ihan kuin Pihkakin pienenä. Innostus Eldan puolelta ei tosin anna vastakaikua. :D

 Yritettiin saada jonkin laista pentupotrettia, mutta kyllä oli vaikeaa. :D
Vasemmalta: Tauno, Miisa, Tulppa, Väinö ja Dali


 Tulppa, Miisa ja Väinö

Pikkumies Väinö



 Väinö saanut juuri liivit päälleen.

Dali liiveineen suihkun raikkaana
 Dali tekee tuttavuutta vikiin

Rico Iskäkin oli päässy mukaan. 
 Rico iskä ja Väinö poika

 Miisa uimassa ja taustalla sähläävät Elda ja Rico iskä.

 Miisaa ihmetellään. Jaa tyttö vai?


 Miisa, Tulppa ja Väinö


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit